Myllerrystä ja rehellisyyttä itseään kohtaan

Olen jonkin aikaa pyöritellyt päässäni ajatusta. Kirjoitin eräänä päivänä ajatuksen ystävälleni fb:ssä, se oli ensimmäinen kerta kun myönsin sen itselleni pojan syntymän jälkeen (vaikkei poika tähän oikeastaan liity ollenkaan). Asia nyt vaan on niin että olen onneton. Kaipaan niitä aikoja kun kaipasin jotakin, tunsin kipua ja olin jopa katkera mutta täynä virtaa, halusin löytää kaikesta positiivista ja elämälle tarkoituksen...selitys on yksin kertainen tunsin silloin jotakin. Tällä hetkellä olen hyvin ahdistunut koska en tunne mitään suurta ja voimakasta. Olen tunteeton. En voi kirjoittaa mitään sillä ei ole mitään suurta tunnetta mistä ammentaa kirjoitetavaa. En nyt tarkoita kirjoittamisella tätä blogia vaan runoja sekä ajatelmia. Ja EI en tarkoita tunteettomuudella poikaani kohtaan olevia tunteita. Vaan kaikkea muuta elämässäni. Minulla ei myöskään ole enään suuntaa elämälleni, tavoitetta taikka unelmaa. Olen hukassa. Vankina omassa elämässäni.

On totta että maailman paras asia tällä hetkellä on kun poikani herää aamupäivällä tähän päivään hitaasti ja kun menen hänelle sanomaan iloisella äänellä että "huomenta kulta, mitähän unia mahdoit nähdäkkään jne..." ja poika vetää naamalleen pikkuhiljaa leveän hymyn ja herää nauravaisesti päivään :) Mutta onko väärin jos se ei riitä?

On mukavaa kun mies tulee kotiin ja menemme vauvan kanssa tervehtimään höpötän pojalle että "katso kuka tuli kotiin, sehän on isä" mutta se on vain mukavaa lapsen kasvatuksen kannalta. Olisi ihanaa voisimme oikeasti olla onnellisia ja tuo isän iloinen tervehtiminen olisi oikeasti sitä miltä saan sen kuulostamaan jopa omissa korvissani. Mutta totuus vain on että en usko kummankaan meistä olevan enään onnellisia. Luulen ettemme ole olleet pitkiin aikoihin onnellisia. Mutta mikä pitää meitä tässä? Luulen ja pelkään ettei mikään enään kun myönnämme totuuden itsellemme. Se on hyvin ikävää ja sydäntä riipivää. Minä kun kuitenkin oikeasti rakastan miestä, mutta jotenkin olemme vain kulkeutuneet polkua pitkin joka on tullut tällaiseen päätökseen. Se että mikä on seuraava polku jota lähdemme kulkemaan ja onko se sama vai eri niin on arvoitus vielä.

Mutta jotain täytyy tapahtua! Tuntuu kuin tukehtuisin tuntemattomuutee. TAHDON TUNTEA! tahdon tuntea rinnassani suuria tunteita ja huutaa niitä ääneen koko maailmalle..

Tuntuu pahalta etten edes enään kuvittele meneväni naimisiin lapseni isän kanssa. Kaikkea on niin tapahtunut. En usko siihen enään. Se saa minut kyyneliin etten saakkaan unelmieni häitä tämän miehen kanssa. Toisaalta mies on paljastunut kyllä kaikeksi muuksi paitsi unelmien prinssiksi... mutta enkö aikoinaan häntä sillä nimellä nimittänytkin? Kauan sitten?? herra ei mikään unelmaprinssi tjn??

Joskus ajattelen jopa että valitsin väärän polun elämässäni mutta en todellakaan myönnä sitä itselleni sillä onhan minulla tuo pieni paketti, rakas poikani sentään :) tuo poika tekee tästä kaikesta sen arvoisen vaikka mistä suunnasta asiaa katselisi. Poikani on elämäni tärkein asia.

Mutta nyt pakko lähteä pyörittelemään näitä ajatuksia sänkyyn edes hetkeksi ennen kuin poika herää syömään sillä aamulla on aikaisten herättävä pojan 2kk neuvolaan ja omaan lääkärin jälkitarkastukseen.

Pitkästä aikaa..

Ohhoh! Onpa siitä pitkä aika kun viimeksi olen saanut kirjoitettua edes jotain. Monesti kyllä olen aikonutkin mutta tuntuu että poika vaatii huomiota ja hoitoa juuri silloin kun tuntuisi tekstiä tulevan.

Aika on rientänyt ja torstaina poika täyttää 2kk! Iso poika jo <3 Aivan tajutonta miten on pieni ihminen kehittynyt kovasti meidän pikkunen huumori veikko. Osaa kyllä nauraa äidille kun äiti ei muista lasten laulujen sanoja :D no eikai se sitä tiedä mutta nauruhymy naama lämähtää tauluun kun laulun seassa joudunkin hyräilemään vain säveltä sanojen uupuessa :D hassu poika.. Tänään sain vihdoin ja viimein ostettua leikkimaton ja mitä vielä siinä on sellainen roikkuva kisu jossa on pallo jota pyörittämällä kuuluu lyhyt musiikki pätkä. Jätkä sai 2-3kerraa äänen kuuluviin IHAN ITSE! hurjaa tuo kehitys kyllä :O

Ruokana nykyään Valion Tuuti 1 ja se onkin sopinut meidän pojan mahalle hyvin (KOPUTTAA PUUTA) mutta sen lisäksi joudumme myös nykyään antamaan refluksi lääkettä joka ruuan jälkeen sekä joka maidolla maidon sakeuttajaa joilla hillitään maidon ylösvirtausta ja ovat toimineet (KOPUTTAA TAAS PUUUTA) :)

Katajaiset olivat sunnuntaina ja nimenkin herra jo sai vihdoinkin! Juhla oli vaan älyttömän väsyttävä ja jälkikäteen tunsin älytöntä ahdistusta. Tulkitsin sen johtuneen siitä että eräiden vieraiden johdosta en saanut sylkyttää poikaa lainkaan vaan hänet tultiin riistämään heti.....! Ja aamunkin mies oli joutunut hoitamaan kun olin tehnyt viimehetken järjestelyjä.. vieläkin kurja olo kun ajattelee ja appivanhempia ei kyllä nyt sitten kiinnosta nähdä vuoteen prkl..

Kuukautisia tässä edelleen odottelen kuumeisena. Selkäsärkyä ollut silloin tällöin ja mahaa hassusti juilinut mutta kuukautisia ei ole näkynyt. Pelottaa ihan älyttömästi että olen tullut/tulen raskaaksi ennen kuin pääsen aloittamaan e-pillerit! sillä seksiä olemme harrastaneet jo monen monta viikkoa ja kumi hankasi inhottavasti tikkeihin ja nyt en halua rasittaa limakalvoja...tosi järkevää -.-'

Painoa en ole saanut pudotettua juuri lainkaan jäänyt nyt jarraamaan sinne 70kiloon eli 20kiloa ylimääräistä! hyi saasta. Mutta nyt kun juhlat juhlittu niin yritän skarpata.

Meillä menee oikein hyvin mitä nyt sairastuin flunssaan ja tartutin sen poitsuun ja sen kanssa nyt kummissaan et menis jo pois mutta eiköhän se ajalaan mene ja torstaina tosiaan 2kk neuvolakin että siellä voin kysellä hoito-ohjeita.. To myös oma lääkärin jälkitarkastuskin :O onhan sitä odotettukkin! :) Nyt vain odottelen että poika herää yö syönnilleen ja sitten nukkumaan :)