lauantai 8. tammikuuta 2011

Tunteet & Kipu

En muistaakseni ole vielä koskaan muistanut blogissani puida tunnetilojen ja kipukohtausten yhteyttä. No tässä se tulee toistamiseen tai viimeistään nyt.. Eli monesti huomaan että vihaisena tai äkäisenä alavatsaa alkaa särkemään. Turhautuminen taas saa minun selässä tuntumaan ahdistusta ja sillon paikallaan olo on täyttä tuskaa. Mietitäämpäs luoento joka kestää 2h aihe on täysin mielenkiintoinen mutta kun kärsin keskittymisen puutteesta tulee olo että pitää saada liikkua, no liikkumaan en pääse vaan minun pitää yrittää pysyä paikallani, turhaudun ja selkääni alkaa ahdistamaan se on semmoista puristavaa kipua sanoisin.. Tämä oli vain yksi esimerkki tilanne tällekkin tuntemukselle.. sitä voi tuntua myös vapaa ajalla ja vaikkapa makuu asennossa. Mutta oma johtopäätökseni on että nämä kivut liittyvät toisiinsa.

Onhan minulla joo myös liikkumiskipua paripäivää sitten mainitsemani jäykkyyden lisäksi. Viime kesänä rakas veljeni pisti minut juoksemaan kunnolla jalkapallon perässä, ja voi sitä kipua alavatsassani se oli niin järkyttävää että teki mieli huutaa täysillä ääneen. Sama tapahtuu monesti lenkille lähtiessä ehdin kävellä 100m ja sitten se alkaa kipu joka saa kyyneleet silmäkulmiin ja hampaat murskautumaan soraksi :D mutta nämä tilanteet yleensä hoidan niin että otan särkylääkettä vähän ennen lenkkiä tai juuri lenkille lähtiessä (vaikka viimeisen vaihtoehdon kanssa joudun jonkin aikaa kärsimään huonolla tuurilla) mutta jos jonkun mielestä särkylääkkeen voimalla lenkkeily on hullua niin Miettikääpä kyllä ihmisen pitää liikkua muuten kunto romahtaa ja tulee pullukaksi muista terveydellisistä haitoista puhumattakaan. Pitäisi vain muistaa sanoa näistä asioista lääkärille :D kun menen vastaanotolle kontrolliin lääkäri utelee miten on kipuja ollut ja minä möläytän aina että ovat vähentyneet :D niin jooo kuukauden keskimääräinen kipupäivä määrä on laskenut ja kivun luonne laimentunut mutta liikkuessa se on pahempi kuin ennen ja jäykkyys on toinen jota en ennen ole edes tuntenut :D Pitäisi ehkä ensikerralla muistaa. Onhan minulla tietenkin tuo kipupäiväkirjakin jota olen itse hiukan muokannut paremmaksi MUTTA muistanko minä sitä täyttää?? no en :D olen yrittänyt kantaa sitä mukanani laukussa ja ties mitä mutta ei se vain tule huolehdittua. Tähän paras keino saattaisi olla merkitä aina lääkkeitten syönnin yhteydessä.

Lääkkeistä hmm.. niistäkin voisi puhua :D
  • Eli tällä hetkellä napsin Mercilon valmistetta endometrioosin hoitoon ja minusta se on toiminut edellistä valmistetta paremmin. Valmistettahan vaihdettiin neuvolan tädin kanssa koska olin syönyt sitä valmistetta nuoresta asti ja koin sen vaikuttavan myös mielialaani. Uuden valmisteen kanssa en ole kokenut sellaisia.

  • Sitten käytössä on Burana 600mg jota saan syödä nykyään vähemmän kuin ennen kiitos reseptin uusineelle lääkärille (pitääkin siis muistaa varata lääkäri aika ennen seuraavaa todellista helvettiä, näillä en pärjää) eli lääkäri reissu edessä vain tyhmän päivystys lääkärin takia, thanks.

  • Mm. buranan takia syön Somac 40mg mutta myös koska minulla on voimakkaat vatsahapot ja löysä läppä joten nämä pitävät ylävatsan herkkyyden pois ja näin ollen pahoinvoinnin. Ennen somacin aloittamista olin todella pahassa jamassa pahoinvoin koko ajan ja ruuan syöminen oli sitä että en voinut syödä mitään tulista taikka tomaattista ja mitä kaikkea.. Jouduin syömään tätä 40mg somacia reilusti yli vuoden kun havahduin nautintoon että voin syödä taas kaikkea. Arvatkaa vaan kuka rakastaa nykyään tulista ruokaa? :D mutta valitettavasti en syönyt tuota somacia tarpeeksi usein sen jälkeen ja taas massu meinaa sanoa yöks yöks.. nooh taas kuuria päälle ja sitten kun kaikki on okei siirryn lievempään 20mg tablettiin..

  • Kärsin myös kuivasta ihosta ja sen kutinasta ainakin talvisin ja näin ollen syön Heinix-allergialääkettä (10mg) joka on määrätty kutinan hillitsemiseen.. jep toimii jos syön säännöllisesti.

  • Sitten meneekin vielä Monivitamiinikivennäistabletti (ABCDE) ja Omega 3-6-9 kapseli joka päivä noiden muiden lisäksi. Onhan siinä jo tarpeeksi nielemistä. Kaapista löytyisi vielä magneesium tabletteja mutta niitä en ole uskaltanut syödä tuo monivitaamiinin kanssa koska niissä oli joku sama vitamiini joten täytyy ottaa selvää saanko liikaa tuota vitamiinia jos syön molemmat päivässä.

Henkilökohtaisesti en usko edes nuihin vitamiinitabletti saati öljykapseli valmisteisiin, mutta menetänkö kauheasti jos niitä syön? En usko joten kokeilen niitä äitini ja rakkaan mummoni mieliksi, jälkimmäinen näistä onkin varsinainen terveys intoilija ollut koko ikänsä ja mm. vetänyt elävänravinnon kursseja..

Olen myös pohtinut että voisin alkaa syömään pelkkää luomua. Osaksi mummoni innoittamana, osaksi luonnon hyväksi mutta osaksi myös omaksi hyväkseni. On aika järkyttävää todeta kuinka lihan kasvatuksessa käytetään erinlaisia hormoonivalmisteita ja kasveissa ilmeisesti myös. Luomussa ei saa olla juuri muuta kuin luonnollista kasvua niin lihassa kuin kasveissakin =). Minusta onkin hyvin väärin että luomuruoka joka on terveellistä on niin kallista. Luomu ruuan verotus minimiin ja roskapaska ruuan kattoon. Varmaan rupeis tässä maassa sairaanhoito kustannuksetkin karsiutumaan jos syödään terveellistä ruokaa.

Luomuruuasta puheen ollen joskus mietin että jos asun jossain missä maalta on lyhytmatka kaupunkiin niin voisin hyvin asua siellä "maalla" ja kasvattaa mm. lampaita ja syödä niitä :DD tietenkin tämä idea ensin lähti siitä että rakastan paimentavia koiria ja sitten piti keksiä mitä lampaille tehdään jossain vaiheessa :D eli syödään.. ei niitä huviksi kannata pitää. Metsästys luvat ja hommatkin pitäis hommata.. Onko parempaa kuin jäniksenliha pihvi? tuskin :D Kotonamme on aina ollut tapana syödä paljon poroa. Ostamme suoraan poromieheltä puolikkaan poron ja sitten siitä. Tässä on hyvä muistaa että vapaana elänyt poro on paljon paremman makuista kuin tarhassa kasvatettu poro! Hirvenlihaa kuluu myös paljon kiitos rakkaan ukkini joka on vieläkin kohta 70 vuoden iässä jaksanut juosta hirvihommissa =)

Tänään olisikin rakkaan mummuni tapaamista sillä hän täyttää vuosia :/ en halua että mummuni vanhenee sillä sehän tarkoittaa sitä että loppukin tulee joskus.. Mummu on yksi rakkaimmista ihmisistä maanpäällä vaikka ei hänkään täydellinen ole, mutta kuka olisi.

Ja illalla sitten vielä rentoutumista. En muista kunnolla millon olisin viimeksi rentoutunut, on ollut muuttoa, työstressiä, opiskelumiettintää, kaikkea mahdollista stressiä. Tänään laitan puhelimet kiinni jos huvittaa ja olen vain itseäni varten jos huvittaa. Jos illalla huvittaakin tehdä jotain muuta niin sitten niin :D se on sitä tunteella elämistä että tekee just niin kuin tuntuu silloin kun tuntuu ;)

Tulipa kirjoitettua paljon.. noh ensikerralla vähemmän luulisin ;)
Rentouttavaa lauantai päivää kaikille =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti