maanantai 7. lokakuuta 2013

Hiljainen blogi, elämässä tapahtuu.. pojan terveys..

Kauhea otsikko.. on vain yleensä vaikeaa keksiä lyhyttä mutta houkuttavalla tavalla kuvaavaa otsikkoa.

Noh niin ensin asiaa ;)
Eli kuukautiset valitettavasti olivat viimeksi taas entistä tuntuvammat jokseenkin ehkä vielä luokittelisin kuukautis kivuksi en endo kivun vahvuiseksi mutta samalla tavalla alkaa kyllä jo nyt jäädä sellainen jatkuva (millä sanallahan aikaisemmin kuvasin tunnetta hmmm....) särky? Alaselän tienoille tai oikeastaan sellaiseksi renkaaksi tuohon alas. Vielä tuo tunne ei jäänyt päälle päälle kun se ennen raskautta siis oli aina mutta nyt jäi pois vajaassa viikossa öljyn vaihdon jälkeen. Mutta ärtyneenä odotan tulevaa. Tässä haistapaskat vaan lääkärilleni joka väitti raskauden olevan ratkaisu endon hoidossa. Kaikkea ne juuri täysi-ikäisille LAPSILLE väittää..

Sitten ei niin asiaa..
Rakas poika on yhä yhtä ihana kuin aina ennenkin. Vielä 9kk iässäkin yks ilopilleri vaan osaa hän jo testata. Jos kieltää jotain tekemästä tai anna jotain niin osaa vääntää naamaa itkulle ja sit vilkaisee toimiiko :D voin sanoa että ei tietenkään toimi vaan kyllä se salaa naurattaa ku niin hauskan näköistä. Nämä on vaan näitä jotka kyllä minun mielestäni pitää oppia jo nyt ettei sit isompana tule kaupassa yms itkupotkuraivareita. Vaikkakin uskon että tämä kokeilu tulee myös myöhemmin uudelleen vaikka nyt jo opitaankin että ei oo ei eikä siinä itkut auta.. joskus tuntuu että olenko julma ja kylmä äiti mutta hus tuollaiset ajatukset. Rajat pitää opettaa. Ei voi antaa tehdä mitä vain...

Sitten meidän huolemme suuri eli pojan terveys hmm.. olen miettinyt aloittaisinko ihan oman blogin tuolle aiheelle mutta en ole saanut aikaiseksi päättää.. voihan se olla et mitään vikaa ei pojasta löydy niin sit blogi on turha? Yms..
No terveydessä on nyt kaksikin ongelmaa eli tuo hemangiooma (kirjoitinkohan oikein) jota kävimme näyttämässä lasten kirurgilla ja seuraavaksi käytetäänkin magneetti kuvissa. Lääkäri haluaa nähdä kuinka isolla alueella tuo todellisuudessa on (kasvaa huulensa ja posken sisäpinnalla) ja vähän heitti ikävää ajatusta että jos ei sittenkään ole tuo minä on pidetty herranen aika sentään jo 9kk!

Toinen stressi asia on että jätkän hiki haisee raavaan työmiehen hielle!!! Tämän takia sitten on käyty verikokeissa jossa eka oli jotain veri arvoja vinksvonks ja joku hormooni arvo heikunkeikun ja tämän takia sit lääkäri laitto mahaultran (jossa ei näkynyt mitään) sekä uusinta kokeet ja niissä veri arvot ok mut hormooni ei vielä ollut valmis kun lääkäri ilmoitteli.. hermostuttaa!

Kaikille siis tiedoksi hien pitäisi alkaa haisemaan lapsella vasta murrosiässä. Pienen lapsen hienhaju tulee aina tutkituttaa!
Itsekkin ensin vain naureskelin mutta sitten äitini silmiin seurassa osui juttu jossa muistaakseni ihotautilääkäri kirjoitti aiheesta. Loppu nauru siihen paikkaan ja sydämen valtasi epätietoisuuden aiheuttama pelko. Mielestäni asiasta on puhuttu aivan liian vähän. En tiedä miten te muut äidit olette kokeneet asian, mutta itse en ollut aiemmin tiennyt asiasta..

Vuosi alkaa kulkea loppua kohti ja miten nopeaa se on mennytkään! Ihan hirvittää miten iso jo meidän poika on!  Vaipan vaihto kyllä jo tympii :D mutta eikö se muuten vois vielä hetken olla vauva...äidin kallis aarre :)

1 kommentti:

  1. 85街官網st論壇-能看啪啪真人聊天室
    85街官網免費影片新版-真愛旅舍ut聊天室
    打飛機專用網-免費真人秀視頻聊天室
    土豆網免費影片-luo聊聊天室
    avcome愛薇免費影片-激情真人秀場聊天室
    后宮視訊聊天網-9158多人視頻聊天室
    洪爺影城-真人秀視頻直播
    色 情片小說-現場直播真人秀
    情人成色文學小說-免費直播真人秀
    情色聊天室-晚上福利直播軟件
    同城視頻真人聊天交友同城e夜情交友視頻東京熱色情網全國最大成人色情電影情色成人
    免費裸聊的qq群同城約炮視頻交友手機成人電影網站咪咪愛成人圖片快播愛薇兒情色影片
    免費視頻真人秀免費夫妻大秀視頻網站夫妻表演聊天室齊b超短裙美女圖歐美性愛區情色皇朝
    免費多人視頻真人秀真人美女真實美女生活照片成人色情電影網址大全艾薇兒情色
    視頻裸聊網同城視頻聊天交友台灣同城視頻交友熟女人妻快播成人影院春天情色網

    VastaaPoista