käynnistys, synnytys ja ensimmäinen viikko

Käynnisys todellakin aloitettiin sunnuntaina 30.12. Synnytyssaliin menin 12.30 ja siellä aloitettiin tipalla käynnistys. Hitaasti lähti homma käyntiin ja kalvot puhkaistiin vasta juuri ennen kahdeksaa illalla. Siltikään homma ei ottanut lähteäkseen kunnolla käyntiin ja jouduimme pitämään levähdys tauon aamu kolmen jälkeen. 7ltä aamulla aloitettiin oksitosiini jolla siis käynnisteltiin... vasta kahden aikaan olin täysin auki ja sitä ennen jo saanut 39,6 asteen lämmön antibioottia suoneen kokeillut kaasua kivun lievitykseen, saanut epiduraalipuudutuksen, jostain kipupumpustakin höpötettiin..

Ponnistuksen tarve tuli jo sillon kahdelta ja kolmen aikaan aloiteltiinsitten kunnon ponnistelu mutta kuumeen korkeuden takia ei montaa ponnistusta tarvittu ku voimat vaan loppu kokonaan. Onneksi uskottiin ku sanoin.. siinä sitten lääkäri arvioi tilanteen ja otettiin imukuppi käyttöön. Tietenkin jouduttiin leikkaamaan sinne tilaakin mutta siinä vaiheessa ei muuten paljon kiinnostanut mikään muu ku pojan ulossaaminen ja mahdollisimman nopeaa. 14.30 synty sitten pieni ja veltto lapsi :/ Imukuppiin siirryttäessä huoneessa oli kaksi kätilöä, lääkäri, lastenlääkäri ja anestesialääkäri..niin ja minä sekä mies tietty että tungosta oli!

Lasten lääkäri nappas lapsen heti kun napanuora leikattiin ja vei mukanaan.. pisteitä sai ensin 5, sitten 6 ja 7 että semmonen vähän veltto tapaus :(

Siinä sitten ommeltiin ja yritin saada voimia takasi.. en edes osaa tähän kertoa kaikkea kauheaa kuumeen tuomaa tärinää ja sitä kun tippatie lakkasi vetämästä ja siinä kuume tärinässä joutu anestesia lääkäri tulla mua pistämään ku suoniakaan löytynyt yms yms..

Ensimmäinen viikko menikin sitten sairaalassa. Kotiuduttiin itse asiassa juuri pojan 1-viikkos päivänä. Alkuun jouduttiin verensokeri tarkkailuun ja siinä kesti että päästiin siitä pois. Sen jälkeen iskikin sitten bilirubiini arvot ja poika joutu vuorokaudeksi sinivaloon ja montakohan päivää me jouduttiin sitten sen jälkeen oikeen sueraamaan vaan arvojen suuntaa kunnes lopulta lähtivät itsekseen laskuun ja pääsimme kotiin. Eikä siinäkään vielä kaikki kun kova synnytyskokemus ja stressi eka verensokerista ja syöttämisistä sekä sitten sinivalohoidosta niin tadaa minulle puhkesi sitten "ihottuma" joka sitten sai epäilyn vyöruusu tai herepes! anteeksi vaan mutta en kyllä ole ainakaan tiennyt saaneeni herpes tartuntaa... kova kolaus kyllä oli ja näytteetkin siitä otettiin kaksi viimeistä sairaala olo vuorokautta menikin sitten ERISTYKSISSÄ! Koska vyöruusu on vesirokkoviruksen aiheuttama niin eihän se tietenkään hyvä ole jos leviää niihin vastasyntyneisiin. Mutta voitteko uskoa kuinka kauheaa oli olla yhdessä pienessä huoneessa 2vuorokautta ja kun kohdeltiin kuin ruttosta! labran henkilökin tuli pojalta ottamaan näytettä (bilirubiineja varten) suojakaapu päällä yms..
En olisi kestänyt ellei mies olisi tullut eristysselliin kanssani. Mielenterveyteni säilyminen on vain ja ainoastaan hänen ansiotaan.

On kyllä käsittämätöntä miten kaikki voi vastustaa sitten yhdellä kertaa. Mutta nyt olemme olleet onnellisesti kotona jo pari päivää. Väsymys on sanoinkuvaamatonta! Mutta nyt kokeilemme herätä miehen kanssa vuorotellen hoitamana lapsen kun hänelläkin alkaa hommat sujumaan (ai niin unohdin mainitakkin että mieskin sairastu flunssaan synnytyksen jälkeen ja pääsi katsomaan meitä vasta pe päivänä osastolle ja la iltana mentiin jo eristyksiin).. Harmi kun oma äitinikin sairastui flunssaan niin hänet olisin ottanut nyt tänne meille sitten auttamaan yhdeksi yöksi että olisin saanut pitkästä aikaa vaikka 12h unet.

Ai niin ja vielä imettämisestä :D se maito kyllä lähti nousemaan hyvin mutta sokeriseuranta stressin aikaan vauva ei tuntunut saavan tarpeeksi ruokaa ja jouduttiin tyrkyttämään pullosta päälle mutta väsyneenä ja väärän lainen tutinosa pullossa tiesi vaan fiaskoa. Vasta eristyksissä eräs kätilö kysy että oletteko kokeilleet tällaista pienempää tuttia ja sitten ruoka alkoi mennä vauhdilla masuun vauvan itsensä imemänä ei vaan maidon valumisena sinne isosta tutista.. Tätä ennen olin kuitenkin jo tehnyt imettämisen lopettamis päätöksen liian stressaavana asiana.. kyllähän se harmitti ja tuntu surulliselta kun siinä kuitenkin pääsi niin lähelle lasta mutta piti ajatella sitä että vauva varmasti saa syötävää ja omaa mielenterveyttä kun alkoi oikein stressaamaan KAIKKI.

Mitähän vielä :D vaan jotennin tuntuu että jotain jäi kertomatta :D

Noh ensikertaankin jotakin kenties.. jos nyt lähtis nukkumaan jotta jaksaa herätä syöttämään pojan..

Ai niin en enään koskaan halua synnyttää! aivan älyttömän kauhea kokemus ja KIVULIAS! Sitä kipua ei voinut kuvitellakkaan ennen kuin sen koki. Että kannattaa varautua...