Ohhoh! Onpa siitä pitkä aika kun viimeksi olen saanut kirjoitettua edes jotain. Monesti kyllä olen aikonutkin mutta tuntuu että poika vaatii huomiota ja hoitoa juuri silloin kun tuntuisi tekstiä tulevan.
Aika on rientänyt ja torstaina poika täyttää 2kk! Iso poika jo <3 Aivan tajutonta miten on pieni ihminen kehittynyt kovasti meidän pikkunen huumori veikko. Osaa kyllä nauraa äidille kun äiti ei muista lasten laulujen sanoja :D no eikai se sitä tiedä mutta nauruhymy naama lämähtää tauluun kun laulun seassa joudunkin hyräilemään vain säveltä sanojen uupuessa :D hassu poika.. Tänään sain vihdoin ja viimein ostettua leikkimaton ja mitä vielä siinä on sellainen roikkuva kisu jossa on pallo jota pyörittämällä kuuluu lyhyt musiikki pätkä. Jätkä sai 2-3kerraa äänen kuuluviin IHAN ITSE! hurjaa tuo kehitys kyllä :O
Ruokana nykyään Valion Tuuti 1 ja se onkin sopinut meidän pojan mahalle hyvin (KOPUTTAA PUUTA) mutta sen lisäksi joudumme myös nykyään antamaan refluksi lääkettä joka ruuan jälkeen sekä joka maidolla maidon sakeuttajaa joilla hillitään maidon ylösvirtausta ja ovat toimineet (KOPUTTAA TAAS PUUUTA) :)
Katajaiset olivat sunnuntaina ja nimenkin herra jo sai vihdoinkin! Juhla oli vaan älyttömän väsyttävä ja jälkikäteen tunsin älytöntä ahdistusta. Tulkitsin sen johtuneen siitä että eräiden vieraiden johdosta en saanut sylkyttää poikaa lainkaan vaan hänet tultiin riistämään heti.....! Ja aamunkin mies oli joutunut hoitamaan kun olin tehnyt viimehetken järjestelyjä.. vieläkin kurja olo kun ajattelee ja appivanhempia ei kyllä nyt sitten kiinnosta nähdä vuoteen prkl..
Kuukautisia tässä edelleen odottelen kuumeisena. Selkäsärkyä ollut silloin tällöin ja mahaa hassusti juilinut mutta kuukautisia ei ole näkynyt. Pelottaa ihan älyttömästi että olen tullut/tulen raskaaksi ennen kuin pääsen aloittamaan e-pillerit! sillä seksiä olemme harrastaneet jo monen monta viikkoa ja kumi hankasi inhottavasti tikkeihin ja nyt en halua rasittaa limakalvoja...tosi järkevää -.-'
Painoa en ole saanut pudotettua juuri lainkaan jäänyt nyt jarraamaan sinne 70kiloon eli 20kiloa ylimääräistä! hyi saasta. Mutta nyt kun juhlat juhlittu niin yritän skarpata.
Meillä menee oikein hyvin mitä nyt sairastuin flunssaan ja tartutin sen poitsuun ja sen kanssa nyt kummissaan et menis jo pois mutta eiköhän se ajalaan mene ja torstaina tosiaan 2kk neuvolakin että siellä voin kysellä hoito-ohjeita.. To myös oma lääkärin jälkitarkastuskin :O onhan sitä odotettukkin! :) Nyt vain odottelen että poika herää yö syönnilleen ja sitten nukkumaan :)
真愛旅舍裸播聊天室
VastaaPoista真愛旅舍裸播視頻聊天室
真愛旅舍福利視頻聊天室
真愛旅舍網站破解
真愛旅舍官網
真愛旅舍黃播聊天室
真愛旅舍裸聊聊天室
真愛旅舍裸聊直播間
真愛旅舍午夜直播間
真愛旅舍裸播聊天室
網聊語音視頻聊天室午夜美女聊天電話號碼寂寞愛愛聊天室街拍美女走光外國免費視訊網址
久久同城視頻聊天室午夜花都美女聊天成熟寂寞女聊天室短裙美女秀性感美腿國外免費視訊交友
同城免費聊天室美女秀視頻社區免費開放黃視頻聊天室超短裙美女秀圖片影音視訊聊聊天室
女性開放聊天室聊天室美女熱舞視頻寂寞女聊天室日本最大成人色情網站免費影音視訊聊聊天室
寂寞聊天室美女主播深夜寂寞夫妻做愛視頻真人秀場視頻聊天室成人色情在線小說視訊聊天室
真愛旅舍裸聊視頻聊天室
VastaaPoista真愛旅舍裸播視頻聊天室
真愛旅舍福利視頻聊天室
真愛旅舍視頻聊天室你懂的
真愛旅舍大尺度直播視頻聊天室
真愛旅舍深夜直播視頻聊天室
真愛旅舍午夜直播間視頻聊天室
真愛旅舍午夜福利聊天室
真愛旅舍午夜福利視頻聊天室
真愛旅舍約炮交友聊天室