Myllerrystä ja rehellisyyttä itseään kohtaan

Olen jonkin aikaa pyöritellyt päässäni ajatusta. Kirjoitin eräänä päivänä ajatuksen ystävälleni fb:ssä, se oli ensimmäinen kerta kun myönsin sen itselleni pojan syntymän jälkeen (vaikkei poika tähän oikeastaan liity ollenkaan). Asia nyt vaan on niin että olen onneton. Kaipaan niitä aikoja kun kaipasin jotakin, tunsin kipua ja olin jopa katkera mutta täynä virtaa, halusin löytää kaikesta positiivista ja elämälle tarkoituksen...selitys on yksin kertainen tunsin silloin jotakin. Tällä hetkellä olen hyvin ahdistunut koska en tunne mitään suurta ja voimakasta. Olen tunteeton. En voi kirjoittaa mitään sillä ei ole mitään suurta tunnetta mistä ammentaa kirjoitetavaa. En nyt tarkoita kirjoittamisella tätä blogia vaan runoja sekä ajatelmia. Ja EI en tarkoita tunteettomuudella poikaani kohtaan olevia tunteita. Vaan kaikkea muuta elämässäni. Minulla ei myöskään ole enään suuntaa elämälleni, tavoitetta taikka unelmaa. Olen hukassa. Vankina omassa elämässäni.

On totta että maailman paras asia tällä hetkellä on kun poikani herää aamupäivällä tähän päivään hitaasti ja kun menen hänelle sanomaan iloisella äänellä että "huomenta kulta, mitähän unia mahdoit nähdäkkään jne..." ja poika vetää naamalleen pikkuhiljaa leveän hymyn ja herää nauravaisesti päivään :) Mutta onko väärin jos se ei riitä?

On mukavaa kun mies tulee kotiin ja menemme vauvan kanssa tervehtimään höpötän pojalle että "katso kuka tuli kotiin, sehän on isä" mutta se on vain mukavaa lapsen kasvatuksen kannalta. Olisi ihanaa voisimme oikeasti olla onnellisia ja tuo isän iloinen tervehtiminen olisi oikeasti sitä miltä saan sen kuulostamaan jopa omissa korvissani. Mutta totuus vain on että en usko kummankaan meistä olevan enään onnellisia. Luulen ettemme ole olleet pitkiin aikoihin onnellisia. Mutta mikä pitää meitä tässä? Luulen ja pelkään ettei mikään enään kun myönnämme totuuden itsellemme. Se on hyvin ikävää ja sydäntä riipivää. Minä kun kuitenkin oikeasti rakastan miestä, mutta jotenkin olemme vain kulkeutuneet polkua pitkin joka on tullut tällaiseen päätökseen. Se että mikä on seuraava polku jota lähdemme kulkemaan ja onko se sama vai eri niin on arvoitus vielä.

Mutta jotain täytyy tapahtua! Tuntuu kuin tukehtuisin tuntemattomuutee. TAHDON TUNTEA! tahdon tuntea rinnassani suuria tunteita ja huutaa niitä ääneen koko maailmalle..

Tuntuu pahalta etten edes enään kuvittele meneväni naimisiin lapseni isän kanssa. Kaikkea on niin tapahtunut. En usko siihen enään. Se saa minut kyyneliin etten saakkaan unelmieni häitä tämän miehen kanssa. Toisaalta mies on paljastunut kyllä kaikeksi muuksi paitsi unelmien prinssiksi... mutta enkö aikoinaan häntä sillä nimellä nimittänytkin? Kauan sitten?? herra ei mikään unelmaprinssi tjn??

Joskus ajattelen jopa että valitsin väärän polun elämässäni mutta en todellakaan myönnä sitä itselleni sillä onhan minulla tuo pieni paketti, rakas poikani sentään :) tuo poika tekee tästä kaikesta sen arvoisen vaikka mistä suunnasta asiaa katselisi. Poikani on elämäni tärkein asia.

Mutta nyt pakko lähteä pyörittelemään näitä ajatuksia sänkyyn edes hetkeksi ennen kuin poika herää syömään sillä aamulla on aikaisten herättävä pojan 2kk neuvolaan ja omaan lääkärin jälkitarkastukseen.

Kuulumisia..Elämäni mies, Kihlat ja Vauva suunnitelmia!

Pitkään aikaan ei ole tullut tänne kirjoiteltua, minulle on tullut kirjoitetun sanan pelko joskus.. Kun vielä kirjoitin runoja niin sitten tuntui että aina kirjoitettuani onnen paperille se katosi elämästäni. On myös vaikeaa kirjoittaa vaikeista asioista koska sitten niitä ei voi enään unohtaa ja ne ovat totta..

Nooh mutta pitemmän aikaa olen jo tuntenut tarvetta kirjoittaa tänne ja nyt kun olen yksin ja ympärilläni on rauhallinen hiljaisuus päätin pistää tuumesta toimeen ja onhan minulla upeita uutisia!!

Kuten otsikkokin kertoo olen vihdoin ja viimein huomannut löytäneeni unelmieni miehen! Tai no onhan siinä joitakin ei niin unelma kohtia mutta enhän minäkään ole täydellinen :) no kuitenkin hän on Elämäni mies ja hänen kanssa haluan viettää loppu elämäni ja mikä parasta tunteeni eivät ole yksipuoliset! Kihlat on hankittu ja Häät on päätetty pidettäväksi kesällä 2014!

Eikä siinä vielä kaikki olemme päättäneet yhdessä tuumin että jätämme minun pillerit pois ja kokeilemme saada lapsen :) Tämä siis tapahtuisi hyvinkin pian, viikon päästä olisi aika neuvolaan jolloin keskustelen asiasta. Olen saanut sen käsityksen että normaalisti pillerit vain jätetään pois mutta endon takia haluan ensin keskustella siitä jonkin hoitajan kanssa. Mutta aivan mahtavaa :) Tietenkin olisimme voineet nauttia toisistamme pidempään ilman kolmatta, mutta molemmat olemme sitä mieltä että on parempi tehdä lapset nyt kun olemme vielä nuoria ja jaksamme touhuta heidän kanssa kun se että tekisimme liki kolmekymppisinä ja olisimme liki neljäkymppisiä kun lapset olisivat 10v jne..

Mikä sitten on ongelma?? Minua pelottaa ihan suunnattomasti. Taloudellinen tilanne, onhan meillä varmasti varaa kasvattaa lapsi, hankkia kaikki mitä hän tarvitsee jne. Sekä endon puolesta, entäs jos positiivinen tulos ei tärppääkkään kovin nopeasti, lisääntyykö endo vatsastossani ja miten käy kivuille. Myös se että olen syönyt pillereitä jatkuvasti 16 vuotiaasta saakka, en edes tiedä millaiset kipuni ovat ilman näitä pillereitä. Myös se että kun jos sitten hyvä tuuri käy ja masu alkaa kasvamaan toivotusta syystä niin olen lukenut että siihenkin voi liittyä kipua kun endon aiheuttamat sidokset venyvät ja paukkuvat (yööh). Mutta samalla toivon että rakkauden hedelmästä voisi olla apua endoon, yhdellä tuttavallani näin on ollut :).

Mutta lapsen hankkiminen tuo uusia ongelmia. Minä opiskelen juuri toista ammattiani (josta en olekkaan enään niin innoissani työaikojen vuoksi) ja vain mieheni on töissä. Mieheni myös ilmoitti että vauvaa ei hoideta tässä asunnossa jossa asun sillä hän pelkää että tässä on kosteutta, haluaa että muutamme rivitaloon tai paritalonpuolikkaaseen. Mikä kyllä sopii minulle mainiosti, kolmannesta kerroksesta ei olisikaan kivaa raahautua pienen lapsen ja koiran kanssa minnekkään. Mutta mistä löydämme meille sopivan ja sopivahintaisen asunnon kun vuokra-asunnoista on pulaa.. Niin ja miten käy koiralleni joka ei ole vielä niin hyvin käyttäytyvä :/ joudunko laittamaan koiran pois vain lapsen takia..

Paljon on mietteitä.. Mutta pitääkö minun sokeasti luottaa että kaikki menee parhain päin? vai ressata ja jopa saada mieheni pää kääntymään että lapsen hankintaa täytyy siirtää? Siirtämisellä on sekin puoli että liikaa kun siirretään niin endo voi tehdä tepposet ja sitten emme saa lainkaan..

HANKALAA....

Ai niin unohdinpas kertoa että tämä Mieheni on se herra ei mikään unelma prinssi vai miksi häntä oikein nimitinkään aikaisemmissa kirjoituksissani :D Meille on itsellemmekin aika vaikeaa tajuta että näin kävi kun mietimme ensimmäistä kohtaamistamme, rakkaus vaanii eriskummallisissa asetelmissa enkä minä ajo valittaa vaan nauttia siitä mitä olen saanut ja toivoa että tämä on ikuista kunnes kuolema meidät erottaa ja älköön erottako ainakaan 50 vuoteen, kiitos<3

On kiva olla taas takaisin täällä, yritän päivittää kuulumisia nyt useimmin, ehkäpä kerran viikossa varsinkin jos lapsen teko hommiin päästään.

Ensikertaan.. Ü