tiistai 29. marraskuuta 2011

KAIKKI MINUA VASTAAN!??

Siis voiko oikeasti olla tosi??? Luin tässä vau.fi sivustolta kaiken näköisiä juttuja ja siellä oli artikkeli että veriryhmällä vaikutusta hedelmöittymiseen x( ja tottakai minun veriryhmälläni oli jonka todettiin olevan tosi negatiivinen raskauden kannalta "O-veriryhmään kuuluvilla raskaaksi tulo voi olla muita hankalampaa." murrrrr... SEN LISÄKSI minähän joudun vetämään aika lailla näitä tulehduskipulääkkeitä jotta elämä olisi siedettävää endon kanssa ja siellähän tietenkin oli artikkeli että raskaaksi toivovan kannattaa välttää turhaa ja ylenpalttista tulehduskipulääkkeiden käyttöä mur... voi vi***! Mitähän muuta ikävää löydän tuolta sivuilta x/

Olen jo miettinyt sellaista asiaa että minä en polta tupakkaa, alkoholin jättäminen ei ole vaikeaa varsinkaan kun nytkään ei ole tehnyt mieli aikoihin MUTTA energiajuomat x( miten minä selviän ilman aamuisia juomanautintojani? enhän edes selviä kämpästä ulos ilman sitä piristystä? ja ensimmäisen kolmanneksen aikana kun vielä yleensä kuulema on sika väsynyt O.o voe voe mihin pääni pistänkään :D

Tilasin muuten netistä herkkiä raskaustestejä jo valmiiksi, odottelen vain niiden saapumista :) kuukautisten pitäisi pikkuhiljaa alkaa loppumaan, ei sillä että minulla mitään kuukautisia kunnolla olisi ollutkaan ihme pientä tuhrua taas kuten tavallista, mistä huolestuinkin että jos minulla on noin ohuet limakalvot kohdussa niin onko munasolun mitään toivoa edes kiinnittyä????? tai ainakin kasvaako keskenmenon riski... netistä luin jotain greippimehun vaikutuksista limoihin xD sitä hakemaan sassiin kaupasta :D

Joo-o jos jatkais näiden kauheiden sivujen lukemista..

maanantai 21. marraskuuta 2011

Täyttä höyryä eteenpäin!!

Nyt on onnellinen olo taas palannut kehooni! Päätimme että vaikka rahaa tulee olemaan niukasti niin otamme mielummin riskin että joudumme elämään tiukasti kuin että lapset jää saamatta :) Olen tajunnut kuinka suhteemme on upea, voimme keskustella kaikesta vaikka ensin pelottaa miten toinen reakoi mutta silti kun asiat (olivat nyt mitkä ikinä) kakistaa ulos on aina toinen ottanut asiat hyvin vastaan, asioista puhutaan ja niihin keksitään parhaat ratkaisut yhdessä :) Se on aika uskomatonta! En vain malta odotta että pääsemme tekemään pikkuista ;) Eilen otin viimeisen pillerin ja nyt odotellaan mutta odottava aika on pitkä :D

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Suuri suru ja tuska, suunnitelmien siirto sittenkin?

Aloimme eilen keskustelemaan perinpohjaisemmin siitä miten tuloni muuttuvat, kun muutamme yhteen pysyvästi ja virallisesti sekä kun jään äitiyslomalle. Koska opiskelen jo toista ammattiani tässä iässä ja olen seikkaillut yhden syksyn amk:ssa ja ruotsissa kokeillut hetken niin olen ollut vain pätkissä töissä. Tämä tarkoittaa myös sitä että saan vain minimin äitiyspäiväraahaa yms.. Miten ihmeessä sillä tulee toimeen ja elättää vauvan? Minusta kun olisi oikein laittaa kulut puoliksi.. Varsinkin kun kultani on kuitenkin perustyössä ja tiedän että hän joutuu tekemään palkkansa eteen töitä niin miksi minä sitten saisin vain maata ja hän maksaisi vuokrat yms.. ei käy järkeen.

Mitä vauvan elättäminen sitten maksaa kuukaudessa?? Ei ole mitään käsitystä tallaisesta kun eipäs ole tullut kirrettyä vaippa hyllyillä ja vaikka olisikin niin mistähän sitä osaa arvioida monta vaippaa menee päivässä tai viikossa kun ei ole sellaisia tarvinut vaihdella :/

Eilen kun keskustelu siirtyi siihen täytyy siirtää osioon niin tuli sellainen suru ja tuska ettei ole toista. Ihan vatsaankin alkoi viiltämään :( mutta sanoin miehellekkin että jos kovin joudutaan siirtämään niin sitten voi olla että endoni takia jäädään ilman koko lasta.

Minä en kyllä nyt tiedä enään yhtään mitä teemme..suru..

maanantai 14. marraskuuta 2011

Kuulumisia..Elämäni mies, Kihlat ja Vauva suunnitelmia!

Pitkään aikaan ei ole tullut tänne kirjoiteltua, minulle on tullut kirjoitetun sanan pelko joskus.. Kun vielä kirjoitin runoja niin sitten tuntui että aina kirjoitettuani onnen paperille se katosi elämästäni. On myös vaikeaa kirjoittaa vaikeista asioista koska sitten niitä ei voi enään unohtaa ja ne ovat totta..

Nooh mutta pitemmän aikaa olen jo tuntenut tarvetta kirjoittaa tänne ja nyt kun olen yksin ja ympärilläni on rauhallinen hiljaisuus päätin pistää tuumesta toimeen ja onhan minulla upeita uutisia!!

Kuten otsikkokin kertoo olen vihdoin ja viimein huomannut löytäneeni unelmieni miehen! Tai no onhan siinä joitakin ei niin unelma kohtia mutta enhän minäkään ole täydellinen :) no kuitenkin hän on Elämäni mies ja hänen kanssa haluan viettää loppu elämäni ja mikä parasta tunteeni eivät ole yksipuoliset! Kihlat on hankittu ja Häät on päätetty pidettäväksi kesällä 2014!

Eikä siinä vielä kaikki olemme päättäneet yhdessä tuumin että jätämme minun pillerit pois ja kokeilemme saada lapsen :) Tämä siis tapahtuisi hyvinkin pian, viikon päästä olisi aika neuvolaan jolloin keskustelen asiasta. Olen saanut sen käsityksen että normaalisti pillerit vain jätetään pois mutta endon takia haluan ensin keskustella siitä jonkin hoitajan kanssa. Mutta aivan mahtavaa :) Tietenkin olisimme voineet nauttia toisistamme pidempään ilman kolmatta, mutta molemmat olemme sitä mieltä että on parempi tehdä lapset nyt kun olemme vielä nuoria ja jaksamme touhuta heidän kanssa kun se että tekisimme liki kolmekymppisinä ja olisimme liki neljäkymppisiä kun lapset olisivat 10v jne..

Mikä sitten on ongelma?? Minua pelottaa ihan suunnattomasti. Taloudellinen tilanne, onhan meillä varmasti varaa kasvattaa lapsi, hankkia kaikki mitä hän tarvitsee jne. Sekä endon puolesta, entäs jos positiivinen tulos ei tärppääkkään kovin nopeasti, lisääntyykö endo vatsastossani ja miten käy kivuille. Myös se että olen syönyt pillereitä jatkuvasti 16 vuotiaasta saakka, en edes tiedä millaiset kipuni ovat ilman näitä pillereitä. Myös se että kun jos sitten hyvä tuuri käy ja masu alkaa kasvamaan toivotusta syystä niin olen lukenut että siihenkin voi liittyä kipua kun endon aiheuttamat sidokset venyvät ja paukkuvat (yööh). Mutta samalla toivon että rakkauden hedelmästä voisi olla apua endoon, yhdellä tuttavallani näin on ollut :).

Mutta lapsen hankkiminen tuo uusia ongelmia. Minä opiskelen juuri toista ammattiani (josta en olekkaan enään niin innoissani työaikojen vuoksi) ja vain mieheni on töissä. Mieheni myös ilmoitti että vauvaa ei hoideta tässä asunnossa jossa asun sillä hän pelkää että tässä on kosteutta, haluaa että muutamme rivitaloon tai paritalonpuolikkaaseen. Mikä kyllä sopii minulle mainiosti, kolmannesta kerroksesta ei olisikaan kivaa raahautua pienen lapsen ja koiran kanssa minnekkään. Mutta mistä löydämme meille sopivan ja sopivahintaisen asunnon kun vuokra-asunnoista on pulaa.. Niin ja miten käy koiralleni joka ei ole vielä niin hyvin käyttäytyvä :/ joudunko laittamaan koiran pois vain lapsen takia..

Paljon on mietteitä.. Mutta pitääkö minun sokeasti luottaa että kaikki menee parhain päin? vai ressata ja jopa saada mieheni pää kääntymään että lapsen hankintaa täytyy siirtää? Siirtämisellä on sekin puoli että liikaa kun siirretään niin endo voi tehdä tepposet ja sitten emme saa lainkaan..

HANKALAA....

Ai niin unohdinpas kertoa että tämä Mieheni on se herra ei mikään unelma prinssi vai miksi häntä oikein nimitinkään aikaisemmissa kirjoituksissani :D Meille on itsellemmekin aika vaikeaa tajuta että näin kävi kun mietimme ensimmäistä kohtaamistamme, rakkaus vaanii eriskummallisissa asetelmissa enkä minä ajo valittaa vaan nauttia siitä mitä olen saanut ja toivoa että tämä on ikuista kunnes kuolema meidät erottaa ja älköön erottako ainakaan 50 vuoteen, kiitos<3

On kiva olla taas takaisin täällä, yritän päivittää kuulumisia nyt useimmin, ehkäpä kerran viikossa varsinkin jos lapsen teko hommiin päästään.

Ensikertaan.. Ü