torstai 10. helmikuuta 2011

"Vauva" uutisia Ü

Ui tänäään kuulin vauva uutisia, eli soitin koiranpennusta ja se pentu johon olin ihastunut oli vielä vapaana! Eli nyt se on varattu minulle!! aivan ihanaa =) ensiviikon puolessa välissä menen katsomaan tuota kaunista neitiä. Suunnittelen täällä jo mitä asioita minun pitää hoitaa ennen vauvan kotiin tuloa. Mm mitkä tarvarat pitää laittaa kaappeihin etteivät houkuta pientä tuhovimmaan ja mitä kaikkea pitää hankkia. Kauheassa flunssassa edelleen olen eikä päiväunistakaan tullut mitään tämän innostuksen keskellä. Toivottavasti mikään ei mene pieleen enään, kuten esim. varaukseni unohdetaan ja pentu myydään jollekkin toiselle :O eikai nyt sentään niin voi käydä??

On kivaa ajatella että kunhan pentu kasvaa eikä enään tarvitse öisin juosta pihalle niin tästä tulee minun uniturvani. Levottomat unet saavat minut toisaalta täysin tolaltaan ja yöllä heräämisen jälkeen on vaikea uskaltaa laittaa silmät uudelleen kiinni, luulen että koirasta on myös siihen apua, kun toinen on siinä sängyn vieressä turvana =) Mutta sitä ennen tiedän jo kokemuksesta että se tulee olemaan helvettiä yöllä heräämiset ja kolmannesta kerroksesta ulos juoksemiset :D mahtaa naapureilla olla hauskaa seurata touhujani :D

Tuntuu hyvältä, toivottavasti en ole innostukseni kanssa nuolaissut ennenkuin tipahtaa :DD pelkään sitä todella..

Kipuja ei ole ollut pariin päivään luulisin ainakaan tuntuvia, kaikki voimat on mennytkin flunssan kanssa sekoiluun. Mitä nyt parhaimpia melkein pessyt hampaat täällä käsienpesuaineella ja roskia jääkaappiin :DD käsilaukkujen unohtelua yms pientä.. miten pää voi mennä noin sekasi flunssasta.. toivottavasti tämä menee nopeaa ohi sillä pitäisi keskittyä paljon muihin asioihin ku sairasteluun :D

1 kommentti: