torstai 17. toukokuuta 2012

KILOJA KILOJA JA LISÄÄ KILOJA

Hyi.. siis todellakin tajuan etten vielä ole voinut todellakaan lihoa vauvan takia mutta nyt se alkaa iskeä todellisuuteen että minä tulen lihomaan joka suuntaan (ainakin jos äitiini olen siinäkin sitten tullut). Ei siinä mitään mutta kun olen tässä plussaa odotellessa joutunut yrittämään syömään terveellisesti yms herkutellut niin olen lihonut 10 KILOA jo ennen plussaa, kaikki kivat vanhat vaatteet joko kiristävät tai eivät edes enään mene päälle :/ painoin aikaisemmin 50kiloa mikä on ihan hyvä tälleen 156 pitkälle tyttärelle :D mutta nykyään luku on lähempää 61  varmaan kun en ole suostunut puntarille aikoihin.. neuvolassahan sekin on sitten pakko homma :S
Ahistaa siis älyttömästi. Mutta kulta on luvannut että kun vauva syntyy ensi vuoden alussa kai tammikuussa niin saan sitten helmikuussa synttärilahjaksi kuntosali kortin<3 Minä aijon pistää sitten kropan kuntoon kesäksi. Siksi olisikin tärkeää että voittaisin synnytyspelkoni siis minullahan on sellainen jumalaton pelko. Mutta jos pääsisin jonnekkin "terapiaan"/valmennukseen sen asian tiimoilta niin voisin synnyttää normaalisti ja saada sitten nopeammin luvan kuntosalirääkkiin<3 olemme jo ehtineet sopiakkin että jotta minä en olisi 24/7 sidottu vauvaan on joka toinen päivä minun vastuulla enemmän vauva myös kun ukko tulee töistä ja hän saa levätä ja joka toinen päivä sitten on sitten ukon vuoro ottaa langat käteen ja minä lähden kuntosalille ja rentoudun :) onneksi on niin mahtava mies :) Ja joskus muka menin höpöttämään ettei tuo mikään unelma prinssi ole :D Muistatteko? niiltä ajoilta kun minulla oli Missio Se Oikea :)) Huoh elämä on kyllä ollu hauskaa ja jatko varmasti myös :) Elämässäni on ollu surua ja tuskaa mutta vaihtaisinko päivääkään pois koska kaiken sen takia minusta on kasvanut MINÄ, tuskimpa vain.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti