Noniin ensimmäinen neuvola oli tänään! Kyllähän meitä jännitti :D ihan hermona hymyiltiin kummatkin. Siinä se neuvolatäti ohjasikin meidät ensin huoneeseen jossa vilkaistiin mahaan ultraäänellä silleen epävirallisesti ku neuvolatädillä siihen mitään koulutusta ole mutta kylläpä sieltä löydettiin pikkuinen möykky :) saatiin siitä semmonen hemmetin epäselvä kuvakin mukaan :D
Sitten painon kanssa tuskailin mutta eihän sekään nyt hirvee ollut mutta oon kuitenkin tuota painoa saanut kerättyä jo ennen raskautta siihen tahtiin että pääsen kuitenkin suoraan sit sokerirasitustestiin jos niille viikoille päästään.
Laskettu aika näillä näkymin siis 20.1.2013 ja viikkoja tänään oli 7+2 :)
Raskausoireita on edelleen ihan älyttömästi ja ne ei oo mitenkään mieluisia (lähinnä tää kuvotus ottaa päähän). Mies taas kuvaa tän hetkistä tilannetta sanomalla että mulla on taisteluinto päällä :D
Huomiset pääsykokeet peruuntu kun meikäläinen viimetippaan jätti ennakkotehtävän tulostuksen joka ois pitänyt palauttaa huomen aamulla mennessä, kun saaketin tulostin ei sitten haluakkaan toimia. Huoh en ois kyllä jaksanutkaan.. Tunnen itteni vaan niin huonoksi ihmiseksi kun en ole saavuttanut elämässä uralla mitään :( kaks perus tutkintoo kohta taskussa, ei merkkaa mitään kun ei ole työkokemusta tai amk tutkintoo, OLEN LUUSERI.
Aattelin tässä et kerta huominen on vapaa ja ukollakin on kesäloma niin voisimme mennä käymään eläinpuistossa, sää vaan ei näytä olevan sillä päällä mut katsotaan, ulkoilma ja eläinvauvojen ihailu vois olla nyt hyvää ressitason pudotusterapiaa :)
Perjantaina pistetään doppleri tilaukseen ihan perusmalli päätettiin ottaa :) toivottavasti se sit toimii kans... Kätilön ultraääni on sitten 2.7. että sinne asti jännätään nyt lissää, et jos nähtäis vähän jotain selkeempää ku joku utuinen pilkku :D
Kertomus endometrioosin kohtaamisesta 19 (nyt 23) vuotiaan naisen alun näkökulmasta. Tuntemukset ja kokemukset sairauden oiereista ja seuraamuksista. Miten ne vaikuttavat elämään ja tunteisiin. Mitä ajatella kun oven takana odottaa koko ajan lapsettomuuden uhka? Matkan varrelta löytyvät myös lapsenhankinta, raskaus ja synnytys sekä sen jälkeinen aika.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvolatäti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvolatäti. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. kesäkuuta 2012
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Kipua + tippa verta = totaalipaniikki
Eilen tiskailin raivoissani ja tunsin masussani kipua mutta tiskasin nyt kuitenkin loppuun kun olin ukolle vihainen. Menin sitten nukkumaan, kun kuvittelin että kyllä se kipu loppuu kun levähdän. Loppuhan se kunnes seuraavana päivänä koulussa vessassa huomasin varalta laittamaani pikkuhousunsuojaan ilmestyneen tippa verta!! Siinä paniikissa hilluin vähän aikaa jossain ihme tunnottomuuden tilassa siis henkisesti kunnes rauhotuin. Okei myönnän että saatoin soittaa myös neuvolaan omalle neuvolatädilleni joka rauhotteli minua sanomalla että jos jotain tapahtuu niin ei sille mitään voida tehdä :D jotenkin en nyt tiiä oisko ton pitänyt rauhoittaa mua. Noh menin takaisin kouluun ruokatauolta ja kipu selässä sekä mahassa alkoi taas nousemaan pintaan..ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Jos vähänkään alan tässä riehuskelemaan ja rehkimään niin alkaa mahaa ja selkää särkemään välillä ihan muuten vaankin.. Pelkään että keskenmeno on menossa että siellä kaikki ne pienet elimen alut sun muut sammuttelee toimintojaan ja kohtu yrittää saada tyhjennystä käyntiin josta nämä kivut. Verta ei kuitenkaan ole tullut yhtään enempää mikä luo toivoa jonkun paljon mutta netistä kyllä luin että keskenmenojakin on monenlaisia...Nyt vain sitten otan kuulema rauhallisesti, enkä saa nostella mitään painavaa ja rakkaan mieheni lempi sääntö takuulla on yhdynnästä pitäytyminen :D ei muuten saanut hirveesti jee huutoja tuo.. Noh vaavan parasta aatellaan, jos siellä ees enään on mitään vaavan alkuakaan :( pelottaa niin älyttömästi! Koko päivän olen odottanut että kun käyn vessassa näen enemmän verta mutta ei vielä ainakaan... Tässä ei auta nyt kuin odottaa tiistain neuvola aikaa niinkuin neuvolan täti sanoi...
Mutta sanon kyllä että tässä on tiistaihin asti luvassa unettomia öitä :/
Kuiskasin enkelille toiveen ja nyt joudun kuiskaamaan uudelleen että hän suojelee pientä alkua...toivottavasti hän kuulee tälläkin kertaa meitä..
Mutta sanon kyllä että tässä on tiistaihin asti luvassa unettomia öitä :/
Kuiskasin enkelille toiveen ja nyt joudun kuiskaamaan uudelleen että hän suojelee pientä alkua...toivottavasti hän kuulee tälläkin kertaa meitä..
Tunnisteet:
alavatsakipu,
keskenmenoko,
lepo,
neuvolatäti,
paniikki,
tiistai,
unettomia öitä,
vauva,
veri,
yhdyntä kielto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)