keskiviikko 9. tammikuuta 2013

käynnistys, synnytys ja ensimmäinen viikko

Käynnisys todellakin aloitettiin sunnuntaina 30.12. Synnytyssaliin menin 12.30 ja siellä aloitettiin tipalla käynnistys. Hitaasti lähti homma käyntiin ja kalvot puhkaistiin vasta juuri ennen kahdeksaa illalla. Siltikään homma ei ottanut lähteäkseen kunnolla käyntiin ja jouduimme pitämään levähdys tauon aamu kolmen jälkeen. 7ltä aamulla aloitettiin oksitosiini jolla siis käynnisteltiin... vasta kahden aikaan olin täysin auki ja sitä ennen jo saanut 39,6 asteen lämmön antibioottia suoneen kokeillut kaasua kivun lievitykseen, saanut epiduraalipuudutuksen, jostain kipupumpustakin höpötettiin..

Ponnistuksen tarve tuli jo sillon kahdelta ja kolmen aikaan aloiteltiinsitten kunnon ponnistelu mutta kuumeen korkeuden takia ei montaa ponnistusta tarvittu ku voimat vaan loppu kokonaan. Onneksi uskottiin ku sanoin.. siinä sitten lääkäri arvioi tilanteen ja otettiin imukuppi käyttöön. Tietenkin jouduttiin leikkaamaan sinne tilaakin mutta siinä vaiheessa ei muuten paljon kiinnostanut mikään muu ku pojan ulossaaminen ja mahdollisimman nopeaa. 14.30 synty sitten pieni ja veltto lapsi :/ Imukuppiin siirryttäessä huoneessa oli kaksi kätilöä, lääkäri, lastenlääkäri ja anestesialääkäri..niin ja minä sekä mies tietty että tungosta oli!

Lasten lääkäri nappas lapsen heti kun napanuora leikattiin ja vei mukanaan.. pisteitä sai ensin 5, sitten 6 ja 7 että semmonen vähän veltto tapaus :(

Siinä sitten ommeltiin ja yritin saada voimia takasi.. en edes osaa tähän kertoa kaikkea kauheaa kuumeen tuomaa tärinää ja sitä kun tippatie lakkasi vetämästä ja siinä kuume tärinässä joutu anestesia lääkäri tulla mua pistämään ku suoniakaan löytynyt yms yms..

Ensimmäinen viikko menikin sitten sairaalassa. Kotiuduttiin itse asiassa juuri pojan 1-viikkos päivänä. Alkuun jouduttiin verensokeri tarkkailuun ja siinä kesti että päästiin siitä pois. Sen jälkeen iskikin sitten bilirubiini arvot ja poika joutu vuorokaudeksi sinivaloon ja montakohan päivää me jouduttiin sitten sen jälkeen oikeen sueraamaan vaan arvojen suuntaa kunnes lopulta lähtivät itsekseen laskuun ja pääsimme kotiin. Eikä siinäkään vielä kaikki kun kova synnytyskokemus ja stressi eka verensokerista ja syöttämisistä sekä sitten sinivalohoidosta niin tadaa minulle puhkesi sitten "ihottuma" joka sitten sai epäilyn vyöruusu tai herepes! anteeksi vaan mutta en kyllä ole ainakaan tiennyt saaneeni herpes tartuntaa... kova kolaus kyllä oli ja näytteetkin siitä otettiin kaksi viimeistä sairaala olo vuorokautta menikin sitten ERISTYKSISSÄ! Koska vyöruusu on vesirokkoviruksen aiheuttama niin eihän se tietenkään hyvä ole jos leviää niihin vastasyntyneisiin. Mutta voitteko uskoa kuinka kauheaa oli olla yhdessä pienessä huoneessa 2vuorokautta ja kun kohdeltiin kuin ruttosta! labran henkilökin tuli pojalta ottamaan näytettä (bilirubiineja varten) suojakaapu päällä yms..
En olisi kestänyt ellei mies olisi tullut eristysselliin kanssani. Mielenterveyteni säilyminen on vain ja ainoastaan hänen ansiotaan.

On kyllä käsittämätöntä miten kaikki voi vastustaa sitten yhdellä kertaa. Mutta nyt olemme olleet onnellisesti kotona jo pari päivää. Väsymys on sanoinkuvaamatonta! Mutta nyt kokeilemme herätä miehen kanssa vuorotellen hoitamana lapsen kun hänelläkin alkaa hommat sujumaan (ai niin unohdin mainitakkin että mieskin sairastu flunssaan synnytyksen jälkeen ja pääsi katsomaan meitä vasta pe päivänä osastolle ja la iltana mentiin jo eristyksiin).. Harmi kun oma äitinikin sairastui flunssaan niin hänet olisin ottanut nyt tänne meille sitten auttamaan yhdeksi yöksi että olisin saanut pitkästä aikaa vaikka 12h unet.

Ai niin ja vielä imettämisestä :D se maito kyllä lähti nousemaan hyvin mutta sokeriseuranta stressin aikaan vauva ei tuntunut saavan tarpeeksi ruokaa ja jouduttiin tyrkyttämään pullosta päälle mutta väsyneenä ja väärän lainen tutinosa pullossa tiesi vaan fiaskoa. Vasta eristyksissä eräs kätilö kysy että oletteko kokeilleet tällaista pienempää tuttia ja sitten ruoka alkoi mennä vauhdilla masuun vauvan itsensä imemänä ei vaan maidon valumisena sinne isosta tutista.. Tätä ennen olin kuitenkin jo tehnyt imettämisen lopettamis päätöksen liian stressaavana asiana.. kyllähän se harmitti ja tuntu surulliselta kun siinä kuitenkin pääsi niin lähelle lasta mutta piti ajatella sitä että vauva varmasti saa syötävää ja omaa mielenterveyttä kun alkoi oikein stressaamaan KAIKKI.

Mitähän vielä :D vaan jotennin tuntuu että jotain jäi kertomatta :D

Noh ensikertaankin jotakin kenties.. jos nyt lähtis nukkumaan jotta jaksaa herätä syöttämään pojan..

Ai niin en enään koskaan halua synnyttää! aivan älyttömän kauhea kokemus ja KIVULIAS! Sitä kipua ei voinut kuvitellakkaan ennen kuin sen koki. Että kannattaa varautua...

4 kommenttia:

  1. Voi miten kurjaa, kun niin moni asia meni pieleen :( Mutta hienoa, että voitte jo molemmat niin hyvin, että pääsitte kotiin kohtuullisen ajoissa! :)

    Harmi myös, että kokemus oli ikävä ja kivulias, mutta ei se aina ole. Joten kun se vauvakuume iskee uudelleen (yleensä esikoisen ollessa n.3 kk ikäinen) niin älä tyrmää ideaa suoralta kädeltä ;) Ehkä vielä joskus haluat toisen lapsen ja ehkä saat silloin sen hyvän synnytyskokemuksen. Sitä ennen onnea ja voimia vauva-aikaan!

    t, Mama ja tyttö 1v 10kk + poika rv 31+3

    VastaaPoista
  2. Jotenkin tunnen itseni niin hyvin että en usko näin käyvän. Myös mieheni on sanonut että ei halua kanssani enään yhtään lasta sillä olin kauhea raskausaikana :D

    Olen todella onnellinen kun olen saanut oman kroppani takaisin tai noh vähän suuremmassa koossa mutta taivun yms ja olen vain minä. Vaikka olihan kokemus mahtava sinänsä ja ihmeellistä kun on uusi elämä mahassa, mutta siitäkin huolimatta olen aikalailla varma itsestäni etten koskaan enään suostu laittamaan itseäni tuollaiseen koetukseen. Nostan todellakin hattua niille rohkeille ja vahvoille naisille jotka kykenevät tuohon 3 tai jopa 12 kertaa! huh huh.. ihmeellisiä naisia.

    Tulevaisuudessa kun oma elämä on kunnossa ja oma lapsi jo iso poika niin voisin haaveilla ehkä tukiperheenä olemisesta lapsille ja vanhemmille jotka sitä tarvitsevat.. siis sitten joskus 10 vuoden päästä kun itsekkin on jo aikuinen ;)

    Onnea sinulle loppuraskauteen! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saat hyvän kokemuksen ilmeisesti uudelleen :)

    VastaaPoista
  3. Vaikka inhoon ihmisiä, jotka tulee sanomaan, että "never say never", niin vähän sellaista tulisin huuteleen :D Tottakai sä tiedät ja tunnet itsesi parhaiten ja yhdessä perheenä teette päätökset. Mä vaan olin itse kevyeen yli 100% varma, että meille ei tule kun tuo esikoinen. Kun lääkäri kotiutti meidät laitokselta, nauroin sille päin naamaa, kun se toivotti uudelleen tervetulleksi. Mut perhanan lisääntymisvietti sai mut nopeasti valtaansa ja nythän tuo toinen on jo hyvinkin matkalla :D Ei voi kun nauraa itselleen, kun en olisi tuota muutosta koskaan kuvitellut itsessäni tapahtuvan. Mä luulin tietäväni paremmin, kun olin päätöstä yhdestä lapsesta kypsytellyt jo 30 vuoden ikään asti... Ehkä tää on jotain magiaa? :D

    Ja ei mun kokemus täydellinen ollut, mutta hyvin mielin lähden kokeileen josko tää toinen tulis ulos vähemmillä kommervenkeillä ja vaikka vähemmällä kivullakin. Kiitos onnentoivotuksista, vielä vähän aikaa saa megamahaa kasvatella!

    t, Mama

    VastaaPoista
  4. Sitten mun on aika alkaa jo toivomaan ettei lisääntymisvietti koskaan iske kohalleni :D

    VastaaPoista