maanantai 24. tammikuuta 2011

Matalapainetta aivoissani

Aluksi edellisen kirjoituksen kommentointia eli Toimi hyvin.. muut ympärillä veti makkaraa kaikilla mausteilla ja kyllähän se tuoksui hyvälle MUTTA eipä tehnyt mennä ostamaan kun massu oli täynä puuroa =)

Sitten viikonloppuu..olen niin pettynyt kaikkeen. Luulin että kaikki paska jäi vanhaan vuoteen, mutta ei törmäsin valheteluun. Kiva ja vieläpä oikein läheinen ihminen on valehdellut minulle vaikka olin asiasta häneltä suoraan kysynyt, en jaksa ymmärtää. Tämä sama ihminen on myös muuta paskaa kehitellyt varalleni muutamien viime vuosien aikana ja myös tämä valehtelu ei ollut ensimmäinen kerta..mitä teen perheenjäsenellä joka ei ajattele minua vaan itseään. Olen aina ajatellut häntä ja tahtonut suojella kuten rooliini kuuluukin, mutta tämä on palkkani kaikeasta.. Olin aikaisemmin varmaan puolisen vuotta puhumatta hänelle ehkä enemmänkin, mutta päätin lopettaa moisen sillä se kulutti myös minun energiaani ja toi negatiivisuutta elämääni. Mutta nyt olen sitä mieltä että olisi kannattanut jatkaa. Ehkä olisi helpompi vain irroittaa hänet elämästäni kokonaan, mikä ei ole helppo, siksi että kaikesta huolimatta rakastan häntä, onhan hän perheeni jäsen, mutta en voi pitää lähelläni ihmistä joka satuttaa minua.
Mutta tämä ei ollut ainut ihminen joka on valehdellut minulle tai pikemminkin tämä toinen johti minua harhaan ja ei kertonut kaikkea. Mikä ärsyttää sillä näen että tässä henkilössä on jossain sisällä todella mukava ihminen josta näkyy hetkittäin palasia, mutta liikaa on tapahtunut ja hän jätti tietoisesti kertomatta myös minulle asian joka TODELLAKIN minun olisi syytä ollut tietää. Onneksi mitään ei tapahtunut, en ihastunut vielä tai mitään.. mutta harmittaa kun näin sen mielenkiintoisen ihmisen niiden muurien takaa ja kiinnostuin :D Mutta kaveri voin olla tälle ihmiselle jollain tasolla, en koskaan ikinä mitään muuta.

Mutta viikonlopun yössä tapasin (pikemminkin näin) ihmisen joka on pyörinyt mielessäi silloin tällöin vaikka en ole häntä nähnyt aikoihin, mutta päätin olla pohtimatta ihmistä, sillä näin ruma ei koskaan saa huomiota hänen kaltaisiltaan. Toisaalta sain yllättyä aamuyöstä.. pienen pieni yhteydenotto tavallaan joka ainakin kertoi sen että en minä kai näkymätön sentään ole :DD jännä nähdä jääkö se tuohon pienen pieneen ilmoitukseen että minut on huomattu vai mitä tapahtuu.. tulevaisuus näyttää..
Tuo tapahtuma pelasti viikonloppuni, mutta silti kaikki muu pettymys ja sen aiheuttama matalapaine päässäni aiheutti syömiskohtauksen, sen jälkeen (siis olisitte nähneet sen määrän mitä ahdoin sisääni) yritin oksentaa (mikä olisi pitänyt olla helppoa sillä läppä on löysä) mutta EI :D sain sitten kärsiä huonoo oloani :D mitäpä menee "parantamaan" henkistä paskaa oloa herkuilla Opimme että siitä tulee fyysinen paska olo :DD

Missio SE Oikea ei ole siis edennyt korkeintaan otettu takapakkia, tai kai sitä voi jokseenkin edistymiseksikkin sanoa jos harvat ehdokkaat harvenee entisestään :DD Niitä mahtaa olla nyt pyöreä 0:lla :D kiva..

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja kivuttomia päiviä endottarille Ü

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti