keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Minä olen laho.

On aika hauskaa kun mielipide saattaa vaihtua joka päivä. Siis tässä vauva asiassa. Se juontaa aikaan ennen endometrioosin toteamista. Silloin olin nuori ja täysillä nuoruuttani elävä (EI SILLÄ ETTEN OLISI NUORI NYT ;D ) tyttö joka ei halunnut lapsia. Mielessäni oli vauhdikas ja vapaa elämä juurikin baari alalla työskennelle ja taidetta luoden. En tainnut edes 18 vuotiaanakaan vielä ajatella avioliittoa elämäni polun etapeiksi. Olen aina rakastanut vapautta ja erittäin sitoutumis kammoinen.
Suoraan sanottuna tieto endometrioosin mahdollisuudesta sai minut ensin onnelliseksi muistan sen selvästi kun kävelin sairaalasta ulos ja oli kesä tai loppu syksy ja hymyilin tyytyväisenä että nyt minun ei tarvitse mahdolliselle kumppanilleni koskaan sano etten halua lapsia vaan että en saa niitä.. Tuo ajatusmalli muuttui ehdin vähän vanheta ja sitten leikkaus todisti sairausepäilyt, aloin miettiä että lapsettomuus ei ole enään oma päätökseni vaan pakko. Aloin miettiä että jos en tee lapsia nuorena minulla ei ole enään vanhempana mahdollisuutta muuttaa mieltäni ja voin katua nuoruuden päätöksiä.. Lapsen saanti ajatuksiani muokkasi myös silloinen kumppanini rakas exäni. Hän halusi lapsia toki ei juuri silloin.. Ja lopulta tulin tähän pisteeseen jossa haluan lapsen. Mutta vieläkin jos ajattelen että olisin huomenna raskaana iskee paniikki se on lopullista, olen 18 vuotta sidottu kokonaan ja loppu elämäni, tulee vanha olo ja vaikka mitä :D Aika käsittämätöntä.. mutta uskon silti että kun sitten olisin raskaana nuo ajatukset laantuisivat ja olisin onnellinen tapahtumisesta..
Olen kyllä edelleen sitä mieltä että tämä on hyvin epäreilu sairaus ja vielä näin nuorena. Liian nuorena joutuu miettimään perheen perustamista.. omasta mielestäni minun pitäisi vielä elää huoletonta elämää vain laskuista ja itsestäni huolehtien. Toisaalta Suomessa kyllä nuoret elää ihan liian huolettomasti ihan liian vanhoiksi.. Mutta tämä on muuttanut minua paljon. Luulen että olen sujut sairauden kanssa ja uskottelen asiaa itselleni, mutta en. Joka päivä se on mielessä joko muuten tai kivun takia. Joka päivä mietin kuinka väärin on että minulle asetetaan aikaraja päättää asioista ja tulee paineita päättää oikein.
Olen väsynyt kipuun, väsynyt aikarajaan joka päälleni on langetettu.
Olen myös miettinyt että taas olisi uuden kumppanin aika. Missä vaiheessa kerron sairaudestani? Liian aikaisin olisi outoa ja liian myöhään väärin toista kohtaa. Olenhan minä laho ihminen. Kuka mies haluaa viettää loppu elämän lahon naisen kanssa joka ei välttämättä anna tälle elämän suurinta lahjaa eli jälkikasvua.. Pidän itseäni huonona. En kenenkään arvoisena. En edes jonku juopon joka makaa katuojassa.. MINÄ OLEN LAHO.
Ah kiva tänään on tämmöinen päivä.. Johtuu varmaan aamu jäykkyydestä se on taas omaa luokkaansa.. Pakko löytää joku Jooga kurssi ehkä siitä olisi apua tässä hiivatin lahon ruumiin liikuttamisessa..

Parempi päättää tähän tämä angsti teksti.. Ulkona on kaunis pakkas ilma ja aurinko paistaa kevään merkkiä enteille, sieltä se taas tulee..

Parempaa päivää muille :D

1 kommentti: